top of page

Voimavarana kundaliinijooga!


Ensimmäisen kosketukseni kundaliinijoogaan sain seitsemän vuotta sitten osallistumalla parituntiseen työpajaan. Kokemus oli kummallinen ja samalla kiehtova, hämmentäväkin. Olin fyysisesti hyvässä kunnossa ja joogannutkin vuosia ja silti väsähdin liikesarjoissa joita toistettiin useita minuutteja. Muistan kuinka vieressäni oli nainen joka oli minua paljon iäkkäämpi ja hän suoriutui harjoituksesta kevyen näköisesti. Kaiken hämmennyksen keskellä koin kuitenkin olevani juuri oikeassa paikassa. Harjoituksen jälkeen olo oli energinen ja iloinen, puhdistunut. Samana vuonna ilmoittauduin opettajakoulutukseen ja elämänmittainen joogamatkani oli alkanut.

Ymmärsin varsin pian ettei kundaliinijoogassa ole kyse hienoista, täsmällisesti linjatuista asennoista tai kehon notkeudesta, vaan jostain paljon kokonaisvaltaisemmasta.

Vaikka olinkin fyysisesti hyväkuntoinen tutustuessani kundaliinijoogaan, ei hermostoni toiminutkaan optimaalisesti. Entäpä mieleni sitten, kovasti oli rauhoittamista siinäkin. Harjoittelun myötä tunnistin myös olevani erityisen stressiherkkä melulle ja kiireelle. Samoihin aikoihin luovuin silloisesta työstäni koska se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta pysyä terveenä. En ollut kuitenkaan aikeissa paeta vuorille, pois melusta ja kiireestä vaan tarvitsin vahvemman hermoston ja keinoja joilla helpottaa stressiä ja pitää huolta itsestään myös kiireen ja paineen keskellä.

Yogi Bhajanin 60-luvulla länteen tuomaa kundaliinijoogaa kutsutaan tietoisuuden joogaksi. Kundaliinijoogassa on paljolti kyse hermoston vahvistamisesta, rauhastoiminnan tasapainoittamisesta, tietoisesta hengityksestä, puhdistumisesta, energian virtauksesta, mielen hälyn rauhoittumisesta ja tietoisuuden kasvamisesta.

Liikesarjoja eli kriyoja ja erilaisia meditaatioita on tuhansia. Voit valita harjoitteen juuri sen hetkiseen haasteeseen elämässäsi esim. univaikeuksiin, selän ongelmiin tai vaikka maksan toiminnan vahvistamiseen. Tunneilla teemme hengitysharjoituksia, fyysisiä liikesarjoja, meditoimme, mantraamme ja laulamme. Kyllä, laulammekin! Kohtaamme hämmennystä, epämukavuutta, pelkoa, kipua mutta myös iloa, autuutta ja rauhaa. Kasvatamme omaa henkilökohtaista työkalupakkiamme joka kulkee mukanamme kaikkialle. Tarpeen tullen omasta työkalupakistasi voit kaivaa apuun rauhoittavan hengitystekniikan, ajatukset keskittävän mantran tai vaikkapa iskiasvaivaa helpottavan liikesarjan. Työkalupakkisi sisältö kasvaa pikkuhiljaa säännöllisen harjoituksen myötä.

Moni aloittelija kokee kundaliinijoogan vaikeaksi. Kundaliinijooga on haastavaa muttei ylivoimaista. Jotta kova ja jäykkä hiililohkare muuttuu pikkuhiljaa timantiksi tarvitsee siihen kohdistaa kovakin määrä painetta. Tunneilla jokainen harjoittelee kuitenkin oman kykynsä mukaan, aloittelijat ja kokeneet samassa ryhmässä, eri tasoryhmiä meillä ei ole. Vähän leikillisesti voisi todeta että jos pystyt hengittämään, pystyt harjoittamaan kundaliinijoogaa. Harjoittelun myötä myönteisiä muutoksia omassa elämässä huomaa yleensä varsin nopeasti.

Tällä hetkellä maailma pursuaa erilaisia ohjeita kuinka kehität itseäsi jatkuvasti paremmaksi, tulet hoikemmaksi, iloisemmaksi, viisaammaksi, kauniimmaksi tai jotenkin vaan joksikin muuksi mitä nyt olet. Entä jos vapaa-aikasi harjoite tähtäisikin itsesi hyväksymiseen, todellisen potentiaalisi, kauneutesi ja kirkkautesi löytämiseen ja kukoistamiseen? Ja entä jos se lisäisi elinvoimaasi ja terveyttäsi, auttaisi jaksamaan arjessa paremmin?

Minä löysin kundaliinijoogasta rauhaa ja henkisen kodin. Uskallatko kokeilla mitä tämä erikoinen joogaharjoitus tuo sinun elämääsi ja arkeesi?

Olet lämpimästi tervetullut viikkotunneilleni Studio Rauhaan maanantaisin klo 17.00-18.30.

Maanantaina 24.2 klo 17.00-19.15 pidän kundaliinijoogan starttikurssin jossa perehdymme syvemmin harjoitukseen!

(ilmoittaudu kurssille: studiorauha@gmail.com)

Rakkaudella, Annika <3

”Kuka katsoo ulospäin, haaveilee.

Kuka katsoo sisäänpäin, herää.

-Carl Jung-

Annika Rouvinen on KRI sertifioitu kundaliinijoogan ja Shaktitanssin opettaja ja on opettanut joogaa vuodesta 2011. Hän opiskelee tällä hetkellä kundaliinijoogan 2-tasoa.

Lue lisää: www.studiorauha.com

Suomenkielistä kirjallisuutta:

Voiman Tie- Inderjit Kaur Khalsa

Kundaliinijooga-Irene Hopkins

Viihdy omassa arjessasi- Noora Lintukangas

Featured Posts
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
bottom of page